Harrastuksesta ammattimaiseen toimintaan

Harrastuksesta ammattimaiseen toimintaan

Suurelle osalle käsityöt ovat ja pysyvät vain harrastuksena. Ne ovat vastakohta ja henkireikä varsinaiselle työlle joka ei aina mahdollista konkreettista tekemistä tai luovuutta.

Harrastukseen syventyessä saattaa kuitenkin tulla mieleen että siitä voisi tehdä oikean ammatin. Tätä voidaan ajatella myös osana ns. downshiftaamista eli oravanpyörästä hyppäämistä.

Hyvin monet eri käsin tekemisen muodot voivat olla pohja uudelle ammatille. Varmasti yksi isoimpia ryhmiä on erilaiset elintarvikealan uusyritykset. Pienpanimoiden, kahvipaahtimoiden, kyläleipomoiden ynnä muiden pienten, artisaanihenkisten elintarvikealan tuottajien määrä on kasvanut jatkuvasti.

Tätä kehitystä on tukenut useampi samaan aikaan vaikuttava trendi: kulinaristinen harrastaminen, eli ”ruokahifistely, tietoisuus elintarvikkeiden tuotantoketjun ekologisista vaikutuksista sekä erilaisten erityisruokavalioiden yleistyminen.

Tosin vaihtuvuus on myös suurta ja moni uusi yritys jää lyhytaikaiseksi. Myös pienimuotoiseen toimintaan liittyy yrittäjän arkea ja toiminnan saaminen taloudellisesti kannattavaksi on haastavaa.

Sama koskee myös muita käsityöläisammatteja. Syyttä massatuotanto ei ole noussut koko yhteiskuntamme vallitsevaksi tuotantomalliksi: pienen, käsityönä tehdyn tuotteen valmistaminen on aina kalliimpaa ja hitaampaa. Niinpä myös hinta loppukäyttäjälle on väistämättä korkeampi.

Tietyillä aloilla käsityö on kuitenkin edelleen kysyttyä ja jopa kasvua on nähtävissä.

Kasvaa kysyntää, tietyillä erikoisaloilla

Erityisesti harvinaisempien käsitöiden taitajille on kysyntää. Ilta-sanomien käsityöammateista kertovassa artikkelissa mainitaan muun muassa paanukatontekijät, köydenpunojat ja läkkisepät. Myös vaatturien ammattikunta on jälleen nosteessa.

Vielä harvinaisempana esimerkkinä mainitaan yritys joka on erikoistunut satuloiden valmistamiseen islanninhevosille.

Yhteistä on varsin kapea osaamisalue jonka taidot opitaan vain pitkän käytännön kokemuksen myötä. Kärjistäen: suomalaisten suosituimmat käsityöt kuten sukkien virkkaaminen tai tavanomainen nikkarointi eivät yleensä vielä muodosta pohjaa yritystoiminnalle.

Kaikki käsityöammatit eivät kuitenkaan vaadi täydellistä omistautumista ja niitä voi kokeilla myös sivutyönä. Useat internetin alustat tarjoavat mahdollisuuden myydä omia tuotteita pienin kuluin. Kansainvälisesti tunnetuin käsitöihin keskittynyt alusta lienee Etsy.

Huomattava on että käsitöiden myynti on verotettavaa tuloa, toisin kuin vaikkapa luonnontuotteiden keräily. Myyntivoitto on verotettavaa ansiotuloa, mutta arvonlisäverovelvollisuuden alaraja on 8500 euroa. Laskutuspalvelun käyttö saattaa olla aloittelijalle helpompaa kuin varsinaisen yrityksen perustaminen.

Vastaa